TIIKERI MEDIA
Meidän tarinamme
TIIKERI MEDIA

TASSUNJÄLKIÄ VUODESTA 2022
Tiikeri Media on vuonna 2022 perustettu, helsinkiläinen mediaviestinnän yritys, joka haluaa iskeä kyntensä suomalaisen yritysviestinnän ytimeen.
Vuonna 2022 perustettu Tiikeri Media (Kallion Tiikeri Oy) on askel askeleelta kasvattanut itseään pienyritysten markkinointisuunnittelusta osaksi b2b-toimijoiden viestinnän strategista suunnittelua ja sisältökumppanuutta.
Vuosittain Tiikeri Median tuottamat sisällöt keräävät kuusinumeroisia silmäpareja, kohottavat yritysten viestintäkanavien sitoutumisprosentteja ja luovat rehellistä keskustelua yritysten ydinviestien ympärillä.

Iikka Savonen, CEO / Myynti / Audio / Tekstisisältö
IIKKA SAVONEN
CEO, Myynti
Iikka perusti Tiikeri Median kaupallisen koulutuksen jälkimainingeissa 2020-luvun alkupuoliskolla. Markkinointiin ja viestintään erikoistunut Iikka halusi tuoda oman panoksensa yritysten ja kuluttajien tapaan viestiä toiminnastaan, arvoistaan ja olemassa olostaan omalla, autenttisella tyylillään.
Kun Iikka tapasi Teron vuoden 2023 syksyllä, tuntui kuin kaikki palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Näkemykset videotuotannosta, videon ja sisällöntuotannon tulevaisuudesta sekä kaupallisesta potentiaalista kohtasivat täydellisesti.
Iikan rooli tänä päivänä Tiikeri Medialla on myynti ja projektien hallinta, sisältösuunnittelu, audiopalvelut, ja kirjoitettu sisältö.

Tero Vuorinen, Art Director / Video / Valokuvaus
TERO VUORINEN
Art Director
Tero on vuosituhannen alusta videokuvauskokemusta kerryttänyt tekijä, jonka CV sisältää yhteistöitä Suomen suurimpien mainosyritysten, kuluttajabrändien ja B2B -toimijoiden kanssa.
Teron vuosikymmenien asiantuntijuus varmistaa, että jokainen projekti näyttää ja kuulostaa juuri siltä, mitä on toivottu.
Teron rooli Tiikeri Medialla on video-/valokuvausprojektien suunnittelu ja toteutus sekä erilaiset editointityöt