Portfolio
Portfolio Tiikeri media – Tarinoita Piritorilta on podcast Kallion sydämestä, joka tarkastelee ja pohtii ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisia ajankohtaisia aiheita. Podcastia tukemaan perustettu tarinoitapiritorilta.fi sisältää sarjakuva PIRITORI:n ja Tiikerin Storen. Tiikeri Media tuottaa tämän lisäksi myös tekstisisältöä, sarjakuvaa ja videota. Verkkosivuilla on myös oma bloginsa jossa käsitellään samoja tärkeitä teemoja kuin podcastissakin. Piritori Sarjakuva puolestaan seuraa Tiikerin elämää ja kommelluksia Kalliossa. Samalla sivutaan samoja yhteiskunnallisia teemoja kuin podcastissa. Ujo ja sosiaalisesti kiusallinen Tiikeri asuu Piritorilla. Ympäristöönsä kovettunut Tiikeri ei kiinnostu mistään tai kenestäkään. Tyydytys löytyy Leonard Cohenin musiikista ja Jamesonista. Eräänä iltana Tiikeri päättää juoda oluen paikallisessa ravintolassa ja kohtaa itsevarman, mutta hämmentävillä feromoneilla varustetun Kissan. Jokin Kissassa kiehtoo ja viehättää. Kaksikko tutustuu Kallion urbaanissa miljöössä, ja pitkästä aikaa myös Tiikeri on onnellinen. Pinnan alta alkaa kuitenkin paljastumaan menneisyyden kummituksia, joita varjostavat mielenterveysongelmat, yksinäisyys ja masokismi. Lue lisää PIRITORI-sivulta ja uppoudu tarinan vietäväksi! Luettavissa nyt: Piritori osa 1 – Tiikeri ja Kissa – IPAa, punaviiniä ja runolausuntaa Tenhossa. Tiikeri päättää lähteä oluelle ja kohtaa mystisen Kissan. Piritori osa 2 – Nukkumatti ja Mielitietty – Tiikeri ja Kissa kuuntelevat runonlausuntaa Tenhossa. Illan päätteeksi numerot vaihdetaan. Tämän jälkeen käydään yöpuulle eri metodein. Piritori Osa 3 – Uros ja pentu – Kissa mielessään Tiikeri herää uuteen päivään ja suuntaa kohti markettia. Kauppareissu saa yllättävän käänteen, kun Tiikerin kotiovelle on ilmestynyt hahmo vuosien takaa. Tiikerimedia on tehnyt YhteistyössäPrint Helsinki & HelsinkiMission kanssa on demand street wear malliston, jonkaMYYNNISTÄ LAHJOITETAAN 25% HelsinkiMission yksinäisyyttä ehkäisevään työhön.Kaikki Storen tuotteet painetaan yksilöitynä “Ondemand” periaatteella tekstiilipaino Print Helsingillä.Huomioithan että tuotteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta. Tutustu tuotteisiin Tiikerin Storessa! Tarinoita Piritorilta Yhteystiedot – Tarinoita Piritorilta | Haluatko tehdä yhteistyötä Tiikeri Median kanssa? Ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan lisää! Tarinoita Piritorilta on podcast Kallion sydämestä, joka tarkastelee ja pohtii ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisia ajankohtaisia aiheita. Podcastia tukemaan perustettu tarinoitapiritorilta.fi sisältää sarjakuva PIRITORI:n ja Tiikerin Storen. Tiikeri Media tuottaa tämän lisäksi myös tekstisisältöä, sarjakuvaa ja videota.

Blogi 3: Viestintätoimisto, joka tukee urbaania ja monimuotoista kulttuuria
Yksi Tiikeri Median lupauksista ja syistä viestintätoimiston olemassaololle on tukea monimuotoista kulttuuritekemistä. Miksi näin? Ja miten kulttuurin tekijä voi saada Tiikerin sponsoriksi omalle projektilleen?
Lue lisää Tiikeri Median kulttuuritekojen sponsoroinnista viimeisimmästä blogistamme.
Blogi 2: Rohkea viestintäkumppani luo uskottavaa vastuullisuus- viestintää
Tiikeri Median mielestä rohkealla ja rehellisellä vastuullisuusviestinnällä on väliä. Mitä rohkeus vastuullisuusviestinnässä käytännössä on, ja miten se voi näkyä viestinnän eri tasoilla?
Lue lisää ajatuksistamme sisällön ja tervehenkisen provosoinnin merkityksestä läpinäkyvässä ja vastuullisessa viestinnässä.
Usko tai älä, Tiikeri Median tarina ei lähtenyt halusta myydä viestintä- tai sisältöpalveluita maksaville asiakkaille. Kaikkea muuta.
Lue lisää Tiikeri Median alkuperästä, ja kuinka “Tikrun” perustaja haluaa uudistaa vastuullista yritystoimintaa.